Yhteishankintakoulutus on suunnattu työnantajille, jotka tarvitsevat uutta osaavaa työvoimaa tai haluavat kehittää nykyisen henkilöstönsä ammatillista osaamista.
Etelä-Savon yritykset tarvitsevat osaavia tekijöitä
Etelä-Savossa rekrytointivaikeudet näkyvät jo usealla toimialalla. Noin 40 % rekrytoivista työantajista on raportoinut vaikeuksista löytää osaavaa työvoimaa. Kilpailu osaavasta työvoimasta kasvaa ja koskee yhä useampaa yritystä.
Alueen yritykset joutuvat miettimään uudella tavalla osaajien riittävyyttä ja osaamisen jatkuvaa kehittämistä yrityksissä. Työn murros, väestökehitys ja muuttoliike vaikuttavat yritysten toimintaedellytyksiin. Teknologian muutokset ja nopea kehitys puolestaan muuttavat tarvittavaa osaamista jatkuvasti.

Osaava henkilöstö edellytys yrityksen menestymiselle ja kasvulle
Sitran tekemän valtakunnallisen haastattelututkimuksen mukaan yrityspäättäjät näkevät, että liiketoiminnan kehittämiseen vaikuttavista trendeistä eniten vaikutusta on työn merkityksellisyydellä, verkostomaisella toiminnalla sekä osaajapulalla. Myös tiedon jakamisella ja yhteistyöllä katsotaan olevan kasvavaa merkitystä.
Tutkimuksen mukaan menestyvän yritystoiminnan edellytyksiä ovat osaajien riittävyys, yritysten kyky ennakoida osaamistarpeita ja uudistaa osaamista nopeasti.
Yhteishankintakoulutus on työnantajan tarpeisiin räätälöityä koulutusta, jonka suunnitteluun ja hankintakustannuksiin työnantaja osallistuu yhdessä ELY-keskuksen/TE-toimiston ja valitsemansa palveluntuottajan kanssa.
Lisätietoa yhteishankintakoulutuksesta löydät ELY-keskuksen verkkosivuilta. Pääset yhteishankintakoulutus-sivulle tästä.
Alueellista tietoa ja yhteystiedot löydät valitsemalla haluamasi maakunnan ”alasveto”-laatikosta.
Katso videolta, miten TäsmäKoulutus toimi yrityksen kasvun tukena – Case Pro-Tot Oy
Yritysten kehittämispalvelut – Asiantuntija-apua pk-yrityksille
Apua on tarjolla yrityksille myös valtakunnallisesti.
ELY-keskus tarjoaa Yritysten kehittämispalveluita pk-yrityksille, jotka haluavat kehittää liiketoimintaansa, kasvaa, uudistua ja kansainvälistyä. Jopa yhdeksän kymmenestä yrityksestä suosittelee Yritysten kehittämispalveluja.
Lisätietoa saat Yritysten kehittämispalveluiden verkkosivuilta tästä.
Hyvä työelämä Etelä-Savossa -verkosto – yritysten ja työnantajien tukena Etelä-Savossa
Tietoa verkostosta ja ajankohtaisista tilaisuuksista, työelämäaiheisia somekanavia sekä työkaluja hyödynnettäväksi työyhteisön kehittämiseen. Tutustu Hyvä työelämä Etelä-Savossa -verkoston toimintaan verkkosivuilta tästä.
Kuuntele aiheesta myös Elynvoimaa podcast-jakso: Hankitaan yhdessä osaamista
Kun puhutaan työllisyyden haasteista, mainitaan usein myös osaavan työvoiman saatavuus ja rekrytointivaikeudet eri toimialoilla. Yksi ketterä ratkaisu pulmiin on yhteishankintakoulutus. Mutta mitä kaikkea tuon termin taakse piiloutuu? Sitä selventävät Etelä-Savon ELY-keskuksen hankinta-asiantuntija Mari Roikonen, Mikko Soisalo Josadoor Oy:stä ja Jarno Korhonen Hi-Tech Education Oy:stä.
Kuuntele aiheesta Elynvoimaa podcast-jakso: Hankitaan yhdessä osaamista Podplaysta.
Kaikki Elynvoimaa podcastit tekstitysten kanssa löytyy Etelä-Savon ELY-keskuksen sivuilta.

Kirjoittajana hankinta-asiantuntija Mari Roikonen Etelä-Savosta.
Ota yhteyttä:
Etelä-Savo: tyovoimakoulutus.etela-savo(at)ely-keskus.fi
Yrityksen kehittämisavustuksen haku avautui Itä-Suomessa 14.3.2022
Yrityksen voivat jälleen hakea yrityksen kehittämisavustusta ELY-keskukselta. Avustuksiin on käytettävissä Itä-Suomessa (Etelä-Savo, Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo) vuoden 2022 aikana arviolta 53 miljoonaa euroa.
Koronarahoitus kiihdytti siilinjärveläisen Suomen Osaamistalo Oy:n kasvuun – rahoituksen avulla kehitetty LeanMe-palvelu auttaa myös muita yrityksiä menestymään
Yrittäjä Harri Mähönen on ollut erittäin tyytyväinen ELY-keskuksen rahoitushakuprosessiin ja hankkeen vaikuttavuuteen liiketoiminnan kannalta. Suomen Osaamistalo Oy auttaa yrityksiä parantamaan toimitusvarmuutta ja töiden toimintaketjun sujuvuutta valmentamalla asiakkaitaan mm. Lean ajattelun avulla.
Tieto on arvokasta pääomaa oikein käytettynä
Englantilainen filosofi Sir Francis Bacon on todennut v. 1597 ”Nam et ipsa scientia potestas est.” Tuntematon kirjoittaja Oulun YO:n blogisivustolla on vapaasti kääntänyt tuon lauseen seuraavasti: ”Osaaminen ja perehtyneisyys parantavat suorituskykyä. Ne parantavat hyötysuhdetta niin, että omat voimavarat käytetään mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti.” Meistä jokainen kartuttaa