Rahoitus plakkarissa, kuinka viestin?

Kuulin erään tuttavani kertovan, kuinka hän työtä hakiessaan tutustui yrityksen verkkosivuihin. Siellä kerrottu tieto ELY-keskuksen myöntämästä EU-rahoituksesta sai hänet ajattelemaan, että tähän yritykseen hän haluaa päästä töihin. Tieto myönnetystä rahoituksesta vakuutti, että yritys on kehittyvä, vakaa ja hyvä työnantaja. Tämä esimerkki osoittaa, että yrityksen kannattaa ehdottomasti hyödyntää kehittämisrahoituksen positiiviset mielikuvat viestinnässään.

ELY-keskus myös velvoittaa ja ohjeistaa EU-rahoituksen saajan viestintää. ELY-keskuksen yrityksen kehittämisavustuspäätöksessä riittää yrittäjällä luettavaa ja omaksuttavaa; mukavien rahasummien lisäksi on ehtoja, joiden puitteissa kehittäminen tulee toteuttaa. Päätöksen viimeisenä liitteenä ovat viestintää koskevat ohjeet – vieläkö nekin pitäisi jaksaa lukea?

Ei hätää, kerron tässä kirjoituksessa, miten yrityksen tulee ja kannattaa viestiä saamastaan EU:n kehittämisrahoituksesta ja mitä hyötyä siitä yritykselle voi olla.

Miksi rahoituksesta on viestittävä?

EU haluaa lisätä sen rahoituksen tunnettuutta ja tietoisuutta rahoitetuista yritysten kehittämishankkeista. Niinpä se velvoittaa rahoituksen saajan tiedottamaan saamastaan avustuksesta. Ihan reilua. Ja ymmärrettävää; sponsori haluaa nimensä näkyviin.

Viestinnän velvoittavuus tarkoittaa sitä, että kehittämishankkeesta tiedottaminen on edellytys sille, että hankkeen kustannukset ovat tukikelpoisia eli maksettavissa yritykselle.

Tietoa yrityksen verkkosivulle ja toimitiloihin

Yrityksen on tiedotettava kehittämishankkeestaan ja sen saamasta EU-avustuksesta vähintään kahdella tapaa.

Yrityksen on julkaistava verkkosivuillaan lyhyt kuvaus kehittämishankkeesta ja sen saamasta kehittämisavustuksesta. Tekstin yhteyteen on lisättävä EU:n lippu- ja Vipuvoimaa EU:lta logot. Tietojen tulee olla verkkosivulla hankkeen keston ajan.

Verkkosivun lisäksi yrityksen tiloihin on näkyvälle paikalle asetettava hankkeesta kertova juliste hankkeen keston ajaksi. Vaihtoehtoisesti nämä tiedot voi esittää yrityksen tiloissa olevalla digitaalisella opastusnäytöllä, jos sellainen on yrityksellä käytössä.

Julisteen (tai digitaalisen näytön) sisältö voi otsikkotasolla olla esimerkiksi seuraava: hankkeen kuvaus, toteutusaika, myönnetty EU- ja valtion rahoitus, yhteyshenkilö ja hakijan verkkosivuosoite. Julisteessa tulee olla aiemmin kerrotut kaksi EU-logoa ja yrityksen logo. Tekstin ja logojen lisäksi julisteessa voi olla hanketta kuvaava kuva.

Rahoituksen myöntäjä on tehnyt kehittämisavustuksesta tiedottamisen yrittäjälle mahdollisimman helpoksi: käytettävissä ovat valmiit mallit, logot ja pohjat. Aineistosta löytyy hankkeen esittelyä varten myös PowerPoint-esityspohja ja rollup-pohjat. Savolaisittain voisi sanoa, että tekemistä vaille valmis!

Myönteistä yrityskuvaa

Kehittämisavustusta saaneen yrityksen tulee siis tiedottaa kehittämishankkeestaan ja avustuksesta, jotta hankkeen kustannukset ovat maksettavissa. Siinä tämän asian keppi, mutta porkkanaakin löytyy!

Tieto valtion myöntämästä rahoituksesta voi ulkopuoliselle olla ratkaiseva tieto myönteisen yrityskuvan muodostamisessa. Tarkoittaahan yrityksen kehittämisavustuksen saaminen sitä, että yrityksen liiketoiminta on kannattavaa, sillä on vahva halu kasvaa ja kehittyä sekä kehitystä varten innovatiivista osaamista. Yrityksessä on draivi päällä siinä määrin, että valtiokin on siitä vakuuttunut ja myöntänyt kehittämiseen avustusta. Voi todeta, että yritys on kilpailukyinen ja haluaa sellaisena myös pysyä.

Työnhakijoille kehittämisavustusta saanut yritys voi näyttäytyä haluttavana työpaikkana, kuten jutun alussa kerroin. Yrityksen rekrytointikin saa siis lisäboostia EU-rahoituksen näkymisestä! Ei hassumpaa tänä päivänä, kun yritykset kilpailevat parhaista osaajista.

P.S. Tuttavani vakuutti työnantajan kyvyistään ja sai työpaikan!

Linkit viestintäohjeisiin:

Lyhyt viestintäohje Euroopan aluekehitysrahaston osarahoitusta saaneille hankkeille

Lyhyt viestintäohje Euroopan aluekehitysrahaston osarahoitusta yli 0,5 mil. euroa saaneille hankkeille


Rakennerahastot.fi-sivuston hanketoimijan viestintäohjeet

Sirpa Leikas
Kirjoittajana ELY-keskuksen rakennerahastopalvelut-yksikön viestinnässä työskentelevä suunnittelija Sirpa Leikas.

Teksti julkaistu ensimmäisen kerran 20.2.2020.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s