Euroopan sosiaalirahaston hankkeet auttavat yrittäjiä poikkeusoloissa

Yrittäjäjärjestöt ja hanketoimijat tarttuivat koronakriisin alettua ketterästi toimeen ja käynnistivät Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoituksen avulla koronakriisin takia vaikeuksiin joutuneille yrityksille erilaista neuvontaa ja tukea. Koronakriisi aiheutti yrityksille kassakriisin lisäksi muitakin haasteita.

Yrittäjäjärjestöt tarjoavat lyhytkestoisissa hankkeissa talous- ja rahoitusneuvontaa, liiketoiminnan ja muutosvalmiuksien kehittämistä ja valmennusta yrittäjän ja työyhteisön jaksamiseen. Tavoitteena on saada mahdollisimman moni yritys selviämään toimintakykyisenä koronakriisin yli. 

Yritykset koronakriisin yli 

Kehitysyhtiö Miksei Oy on antanut hankkeessa ´Yritykset koronakriisin yli` yrityksille talous- ja rahoitusneuvontaa, neuvontaa yritystoiminnan suuntaamiseen, kehittämiseen ja verkostoitumiseen. Apua tarjotaan mm. Koronapalvelussa eli palvelunumerossa Mikkelin seudun yrityksille. Tarjolla on talousneuvontaa, tietoa koronatukimahdollisuuksista ja niiden hakemisesta. 
 
– Ensimmäisinä viikkoina huhti-toukokuussa yrittäjille iski päälle kriisi ja tiedon tarve oli suuri. Mitä, kuka, mistä ja milloin antaa tukea yrityksille. Koronakriisin aiheuttama tilanne on ollut vaikea yrityksille, etenkin majoitus- ja ravitsemisalalle. Toisaalta joillakin aloilla työt ovat lisääntyneet ja joihinkin aloihin koronakriisi ei ole vaikuttanut kuin korkeintaan hetkellisesti. Tilanne on kuitenkin vähän helpottanut, toteaa palvelujohtaja Petri Pelli Kehitysyhtiö Miksei Oy:stä. 

Yritysten neuvontaa Miksei Oy hoitaa pääosin omin asiantuntijavoimin. Hankkeeseen palkattiin yksi henkilö ja lisäksi on ostettu ostopalveluna asiantuntemusta kahdelta asiantuntijalta.  

Petri Pelli kiittelee kriisissä eri tahojen yhteishenkeä: Kauppakamarit, yrittäjäjärjestöt ja yksityiset konsultit ovat auttaneet ´yrittäjältä yrittäjälle´ -periaatteella tukihakemusten kanssa. Yrittäjälle, jonka työhön tekstin tuottaminen ei ole kuulunut millään tavalla, on tukihakemuksen täyttäminen voinut olla todella vaikeaa.  


– Meidän asiantuntijoiden työssä näkyy vahva halu auttaa yrityksiä keinolla millä hyvänsä ja saada yritykset pysymään elinvoimaisina. Olemme varmaan onnistuneet estämään joidenkin yritysten toiminnan kokonaan loppumisen, arvioi palvelujohtaja Petri Pelli.  

Mikkelin seudun yritysten koronalinja palvelee yrittäjiä ma-pe klo 8-16 numerosta 010 340 3080. Talous- ja rahoitusneuvontaa Mikkelin seudun yrityksille, joille koronavirus on aiheuttanut liiketoiminnan häiriöitä.

Yrittäjäkoulutusta esiintyville taiteilijoille  

Kaksi tankotansijaa.

Euroopan sosiaalirahaston rahoittama ja Tuotantotalo Turpatalli Oy:n hallinnoima hanke ´Taiteesta tulosta´ kohentaa Pohjois-Savossa taiteen ammattilaisten työelämämahdollisuuksia ja valmiuksia toimia yrittäjänä. Osana kokonaisuutta Salima Peippo tekee tutkimuksen siitä, millaisia valmiuksia eri taidekoulut antavat yrittäjyyteen, miten opiskelijat asian näkevät ja millaisia asenteita taiteilijoilla on yrittäjyyteen. 

Esittävän taiteenalan – musiikin, teatterin, tanssin, sirkuksen ja performanssitaiteen – ammattilaisten työnsaantia ja työelämässä toimimista vaikeuttaa yrittäjävalmiuksien puute. Taidealojen ammattikoulutuksessa ei juurikaan valmisteta yrittäjyyteen ja toisaalta työelämässä odotetaan yrittäjänä toimimista. Koronakriisi vei taiteilijoiden, muusikoiden ja tanssijoiden työt ja etenkin freelancerit ovat olleet heikoimmassa asemassa.  

Syksyllä hankkeen järjestämässä koulutuksessa on tarjolla luentoja taiteen tuottamisesta, esittävän taiteen yrittäjyydestä, tapahtumantuottamisesta, palveluiden markkinoinnista, kirjanpidosta ja verotuksesta. Teorian lisäksi omista yrittäjätarinoistaan ja kokemuksistaan taiteenalan yrittäjinä kertovat Ismo Apell, Ville Haapasalo ja Janne Kataja.  


– Meillä on tavoitteena, että noin parikymmentä taiteenalan yritystä aloittaisi toimintansa hankkeen kannustamana, kertoo pitkänlinjan sirkustaiteilija, yrittäjä Salima Peippo Tuotantotalo Turpatalli Oy:stä. 

Kaksi sirkustaitelijaa.
Kuvaaja Tuula Ylikorpi.

Yrityksiä tukevia hankkeita käynnissä eri puolilla Itä-Suomea 

Useat ESR-hankkeet eri puolilla Itä-Suomea tarjoavat yrityksille tukea koronan aiheuttamassa poikkeustilanteessa. Edellä kerrottujen hankkeiden lisäksi Savonlinnan seudun matkailu- ja matkailusidonnaisille palveluyrityksille on tarjolla tukea liiketoimintaosaamisen vahvistamiseen, Keski-Savon alueen yrityksille talousosaamisen ja työhyvinvoinnin vahvistamiseen ja Joensuun seudun yritysten toimintaedellytysten turvaamiseen ja liiketoiminnan uudistamiseen. 

Sirpa Leikas.

Kirjoittajana ELY-keskuksen rakennerahastopalvelut-yksikön viestinnässä työskentelevä suunnittelija Sirpa Leikas.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s