Rattaat raksuttamaan ulkopuolisen asiantuntijan avulla

Kehittämispalvelut yrittäjän silmin: Eeva-Riitta Koponen, Crazy Station

Kuopiolainen painatuksiin, brodeerauksiin ja mainoslahjoihin keskittynyt Crazy Station päätti hyödyntää poikkeusolojen aikana ELY-keskuksen tukemia yritysten kehittämispalveluja. Yrittäjä Eeva-Riitta Koponen sai vinkin kehittämispalveluista Savon Sissien avustuksella. Savon Yrittäjien YOM-palvelujen yritysyhteyshenkilö suositteli Koposta ottamaan yhteyttä suoraan ELY-keskukseen.

Koponen kertoo, että hän sai Pohjois-Savon ELY-keskuksen asiantuntijalta hyvät, selkeät ohjeet hakemuksen täyttämiseen. Myöntävä päätös tuli todella nopeasti.

– Hakemuksen teko oli yllättävän helppoa. Olin ajatellut, että siihen pitäisi olla konsultti auttamassa, hakemusten teko, kun ei ole vahvin lajini, Koponen naurahtaa.

Positiivinen yllätys

Kahden päivän konsultointi on Koposen yrityksen kohdalla pilkottu neljään osaan. Ensimmäinen osa konsultin kanssa on jo takana.

– Sampsa (kuvassa, Talentree Oy:stä) on ottautunut asiaan ja toivoinkin häneltä ulkopuolelta katsomista, kun itse olen niin sisällä yrityksessä, Koponen kertoo ensitunnelmistaan.

Koposelle kokemus on ollut positiivinen. Muille kehittämispalveluista kiinnostuneille yrityksille hän lähettää seuraavanlaiset terveiset:

– En olisi uskonut, että sanon näin, mutta suosittelen palvelua. Itse sitä on niin sisällä kuplassa. Nyt ajattelen, että konsultin jälkeen on lisääkin mahdollisuuksia käyttää kehittämispalveluita. Ideat kasvavat, kun niitä pompotellaan vuorotellen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että joku kertoo valmiit ideat, vaan itsellä alkaa rattaat raksuttaa, Koponen tiivistää.


Taustatietoa yritysten kehittämispalveluista

Yritysten kehittämispalvelut ovat ELY-keskuksen tukemia analyysi-, konsultointi- ja koulutuspalveluja. Palvelut on tarkoitettu kehittämishaluisille pk-yrityksille. Palveluissa ei ole toimialakohtaisia rajoitteita.

Yritykset voivat hakea yritysten kehittämispalveluja ELY-keskukselta. Palveluja tuottavat kilpailutetut asiantuntijayritykset. Palvelujen tuottamiseen valituilla asiantuntijoilla on korkea koulutus- ja osaamistaso sekä vahva kokemus alalta.

Ely-keskus voi myöntää kehityspäiviä 15 kpl kolmen vuoden ajanjaksolla, mutta vain 2-7 konsultointipäivää kerrallaan. Päiviä haetaan aina hakemuksella, jossa määritellään yrityksen tarkemmat tarpeet sekä osa-alueet, joihin konsultointipäiviä halutaan käyttää.

Yritysten kehittämispalveluiden omavastuuosuus on väliaikaisesti 30 euroa/päivä. Tavoitteena on varmistaa, että pienimmätkin yritykset voivat poikkeusaikana kehittää toimintaansa.

👉 Lue lisää Yritysten kehittämispalveluista.

👉 Lue Pohjois-Savon uutiskirje kokonaisuudessaan.

Tilaa yritysviesti klikkaamalla tätä linkkiä: https://kehaemail.sst.fi/contacts/subscribe/ely/62

Lue myös aiemmat kirjoitukset:

Koronarahoitus kiihdytti siilinjärveläisen Suomen Osaamistalo Oy:n kasvuun – rahoituksen avulla kehitetty LeanMe-palvelu auttaa myös muita yrityksiä menestymään

Yrittäjä Harri Mähönen on ollut erittäin tyytyväinen ELY-keskuksen rahoitushakuprosessiin ja hankkeen vaikuttavuuteen liiketoiminnan kannalta. Suomen Osaamistalo Oy auttaa yrityksiä parantamaan toimitusvarmuutta ja töiden toimintaketjun sujuvuutta valmentamalla asiakkaitaan mm. Lean ajattelun avulla.

Yksi vastaus artikkeliiin “Rattaat raksuttamaan ulkopuolisen asiantuntijan avulla

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s