Koronarahoitus tulee monelle yrittäjälle tarpeeseen

Koronarahoitus on tarkoitettu yrityksille, joiden liiketoiminta kärsii koronavirustilanteesta. ELY-keskus rahoittaa yrityksiä, jotka työllistävät 1-5 työsuhteessa olevaa henkilöä. Rahoituksen tavoitteena on auttaa elinkelpoiset yritykset selviytymään koronakriisin haasteiden yli ja pelastaa samalla työpaikkoja.

Tässä blogipostauksessa esittelemme kaksi rahoitusta saanutta yritystä.

Muita koronarahoituksen saaneita pääsee katsomaan ELY-keskuksen koronarahoituksen jakaminen-sivustolta.

Kahvila Kaneliässän yrittäjä Kukka Vihavainen on positiivisella mielellä

Yksi ELY-keskuksen rahoituksen saaneista yrittäjistä on mäntyharjulainen kahvila, Kaneliässä. Kaneliässä on saanut rahoitusta tilanneanalyysiin.

– ELY-keskuksen rahoitus on auttanut meitä paljon. Koronan jälkeen tilanne on ollut surkea. Kahvila on auki, mutta toimii lyhennetyllä aukiololla. Pidämme kahvilan auki, jotta saamme edes pienen myynnin, joilla pystymme kattamaan osan kiinteistä kuluista. Rahoituksen avulla pääsemme pahimman tilanteen yli, kommentoi yrittäjä Kukka Vihavainen.

Poikkeusaikana yrittäjä on harkinnut myös laajempaa yrityksen kehittämistä.

– Uskomme vahvasti, että tästä lähdetään vielä nousuun, eikä tähän kaaduta, toteaa Vihavainen positiivisin mielin.

Kahvilassa penkit ja keltaiset istuintyynyt.
Kuvassa kahvila Kaneliässän uudistettu tila.

Mikkeliläinen valokuvausliike KuvaMirja oli ensimmäinen tuensaaja

Mikkeliläinen KuvaMirja tarjoaa asiakkailleen täyden palvelun valokuvauspalveluita. Pitkä kokemus takaa asiantuntevan palvelun kaikissa tilanteissa.

KuvaMirja oli ELY-keskuksen ensimmäinen koronarahoitusasiakas, joka sai myöntävän rahoituspäätöksen. Yrittäjä Mirja Hämäläinen sai tiedon ELY-keskuksen koronarahoituksesta uutisista. Hän tutki myös Suomen yrittäjien ja Työ-ja elinkeinoministeriön verkkosivuja.

– Hakeminen oli helppoa ja päätös tuli yllättävän nopeasti! Pohja oli tehty erittäin simppeliksi, kommentoi Mirja.

Hakemuksen tekemiseen on saatavilla hyvin tietoa, jos vain osaa etsiä oikeasta paikasta. Vinkiksi muille koronarahoitusta hakeville hän antaa: Kannattaa tehdä hakemus rauhassa, ei missään nimessä väsyneenä. Ohjeita hakemuksen tekemiseen kannattaa lukea etukäteen kunnolla eri verkkosivuilta.

Mija Hämäläinen.
Yrittäjä Mirja Hämäläinen.

ELY-keskus myöntää pienyrityksille rahoitusta koronaepidemiasta johtuvissa vaikeuksissa. Tutustu koronarahoitukseen tästä

Suvi Rautava.

Kirjoittajana viestintäsuunnittelija Suvi Rautava.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s