Koronavirus vaikuttaa kaikkeen, myös Itä-Suomeen

Vaikka maailmanlaajuisesta pandemiasta on varoiteltu jo pitkään, pääsi koronavirus käytännössä yllättämään kaikki. Nyt elämme taudin torjunnan ja sen vaikutusten lieventämisen aikaa. Aikanaan, toivottavasti tietysti mahdollisimman pian, tulee hetki tarkastella syntyneitä vaurioita henkilö-, yritys- ja yhteiskuntatasolla. Valitettavasti monikaan sairastunut ei ole enää itse katsomassa maailmanmenoa siinä vaiheessa.

Elinkeinoelämä on ajautunut joka puolella ennen näkemättömiin ongelmiin, kun yhteiskunnan eri toimintoja on jouduttu sulkemaan taudin leviämisen hillitsemiseksi.

Ensi vaiheessa vaikutukset ovat kaikista rankimmat palvelusektorilla, myöhemmin laajenevat muillekin elinkeinoelämän ja julkishallinnon sektoreille. Palvelusektorilla monen yrityksen liiketoiminta on lakannut välittömästi, kun palvelujen tuottaminen on suorastaan kielletty sosiaalisten kontaktien välttämiseksi. Monet kulut kuitenkin juoksevat entisellä tavalla.

Julkinen valta haluaa lieventää näiden yritysten kärsimiä liiketoiminnallisia tappioita eri tavoin. Tavoitteena on estää laajan konkurssi- ja sopeuttamisaallon syntyminen ja leviäminen yrityskenttään. Ilman toimenpiteitä yritysten ongelmat siirtyvät heti myös niiden henkilöstön ongelmiksi, ja hyvin pian myös koko yhteiskunnan ongelmiksi verotulojen romahtaessa.

Vähän aikaa pystytään lainanotolla pitämään julkisia toimintoja nykytasolla, mutta ei loputtomiin. Maan hallitus on ennen kaikkea työ- ja elinkeinoministeriön kautta ryhtynyt jo mittaviin toimenpiteisiin yritysten ahdingon lievittämiseksi. Finnveran rahoitus- ja takausvalmiuksia on lisätty peräti 12 miljardilla eurolla. Business Finlandille ollaan antamassa 700 miljoonaa euroa ensisijaisesti yli viisi henkeä työllistävien yritysten käytettäväksi. Ja ELY-keskuksille on tulossa 200 miljoonaa euroa kahdesta viiteen henkilöä työllistäville yrityksille. Lisäksi yksinyrittäjille ja freelance-toimijoille on tulossa työttömyysturva puolen vuoden ajaksi ja kuntien kautta aiotaan samalle kohderyhmälle antaa 100 miljoonan euron edestä tukea. Näiden lisäksi aiotaan yritysten toimintaa helpottaa taloudellisessa mielessä nopeuttamalla määräaikaisesti lomautusprosesseja poistamalla tai ainakin siirtämällä eri veroluontoisia ja muita maksuja reilusti myöhemmäksi.

Vaikka toimenpiteitä on paljon, kaikkia ongelmia ei varmasti voida välttää. Keskiviikkona 1.4. koko maassa oli ilmoitettu jo 320 615 henkilöä koskevista lomautusuhista, Itä-Suomessa (Etelä-Savo, Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala) 18 851 henkilöä. Konkursseja ja henkilöstön irtisanomisia on myös odotettavissa.

Eri ennusteissa on arvioitu bruttokansantuotteen pienenevän usealla prosenttiyksiköllä tänä vuonna. Ensi vuodesta kukaan ei oikein uskalla sanoa vielä mitään. Bkt:n pieneneminen tarkoittaa miljardien, jopa kymmenien, menetystä tuotannosta. Julkisilla toimenpiteillä tätä siis yritetään lieventää, mutta se tarkoittaa samalla rajua velanottoa verotulojen pienentyessä.

Itä-Suomea vaikea tulevaisuus kohtaa siinä missä muitakin. Lomautusvaroitusten suhteen tilanne näyttää täällä hyvin samanlaiselta kuin koko maassa. Pian alkaa näkyä, miten pahasti Itä-Suomen palveluyrityksille tärkeiden kesäkuukausien suhteen käy sekä erilaisten tapahtumien, matkailun että vapaa-ajan asutuksen näkökulmasta.

Jonakin päivänä tämäkin pandemia kuitenkin hellittää ja poistuu. Maailma ei palaudu mihinkään lähtötilanteeseen, vaan on enemmän tai vähemmän uudessa asennossa.

Yksi varma asia on, että eri toimintojen digitalisoituminen ottaa rajun loikan poikkeustilanteen myötä. Esimerkiksi julkiset yritys- ja työvoimapalvelut toteutetaan tässä poikkeustilanteessa pelkästään sähköisen asioinnin kautta lukuun ottamatta yksityisen henkilön tiettyjä asiointeja perinteisellä tavalla. Yritysten on mahdotonta saada edellä mainittuja avustuksia ilman sähköistä asiointia. On ihan selvää, että vanhoihin toimintamalleihin ei poikkeusolojen jälkeen enää palata. Samoin yksityisen kansalaisen kannalta perinteinen asiointitapa on varmasti monin verroin hankalampi ja hitaampi, jos sitä enää on lainkaan. Kaikessa liiketoiminnassa digitalisaatio voimistuu ihan vastaavalla tavalla. On vaikea ennustaa, miten tämä vaikuttaa markkinoiden toimintaan ja eri yritysten rooliin jatkossa.

Lisätietoa ELY-keskuksen poikkeusrahoituksesta yrityksille koronatilanteessa:

ELY-keskusten poikkeusrahoitus

Johtaja Juha Pulliainen
Etelä-Savon ELY-keskus
Elinkeinot, työvoima ja osaaminen -vastuualue

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s