Kirjoittajat: GROW with Business Joensuu – yritysvalmentajat Santeri Lanér, Mervi Leminen, Janne Pakarinen ja Jarno Verso
”Lopultakin oli aikaa miettiä firmalle tärkeitä asioita!”
Näin puuskahti yksi asiakkaistamme GROW -Kasvuvalmennuksen jälkeen.
Lauseeseen kiteytyy yksi niistä monista syistä, miksi me Business Joensuussa käynnistimme uudenlaisen kasvuohjelman.
Kokemustemme mukaan monella yrityksen vetäjällä ei arjen keskellä ole juurikaan aikaa varsinaiseen pitkäjänteiseen kehittämistyöhön. Usein yritys on mallikkaasti saatu kasvatettua tietylle tasolle, mutta sillä pysyminen tarkoittaa jo pitkiä päiviä yrityksen käytännön johtamisen parissa.
Kiireen keskellä on usein vaikeaa ottaa etäisyyttä ja nähdä kirkkaasti yrityksen tilanne, mahdollisuudet ja kasvun esteet. Silloin myös eteenpäin vievät ratkaisut jäävät hämärän peittoon.
Kehittämiseen liittyviä ideoita ja ajatuksia puuttuu sen sijaan vain harvoin. Usein yrittäjästä itsestäänkin tuntuu, että niitä on jopa liiaksikin asti. Ideoiden jäsentäminen ja kehittely jää kuitenkin usein kesken kun jokin akuutti käytännön asia valtaa mielen.
Ideoiden pohdinta on usein myös aika yksinäistä puuhaa. Hyvän sparrauskaverin kanssa ideat yleensä kehittyvät kuin itsestään, mutta sellaista voi olla vaikea löytää.
Joskus yrityksen johto saattaa jopa tuskailla tilannetta. Halua kehittyä ja kasvaa löytyisi, samoin osaamista sekä potentiaalista tuote- ja palveluvalikoimaa, mutta jotenkin asioiden eteenpäin saaminen tuntuu tahmealta. Vähän kuin moottorissa olisi kykyä ja vääntöä vähän reippaampaankin menoon, mutta käsijarru jostain syystä hirttäisi kiinni.
Tällaiseen tilanteeseen uusi GROW with Business Joensuu -Kasvuvalmennus tarjoaa täsmälääkityksen.

Perinteisen yritysneuvonnan sijaan palvelussa toimitaan puhtaasti koutsaten. Koutsaus perustuu nimittäin nimenomaan asiakkaan oman ajattelun kirkastamiseen ja jalostamiseen.
Kokemuksemme mukaan tällaisessa tilanteessa oleva yritys tarvitsee ensi sijassa vain harvoin ”kaivoon kannettua” vettä neuvojen muodossa. Siksi me emme neuvo. Sen sijaan me kysymme.
Liikkeelle lähdetään yrityksen taustasta ja nykytilasta sekä kasvun tavoitteista. Sen jälkeen lähdetään kartoittamaan erilaisin työkaluin kasvun mahdollisuuksia ja näkymiä sekä konkreettisia toimenpiteitä.
Kymmenen viikon prosessissa yrityksen vetäjä tapaa viikoittain yritysvalmentajan ja ryhmän samanhenkisiä kasvuyrittäjiä.
Ryhmässä yritysosaamista on usein kymmenien vuosien verran – esimerkiksi eräässä ryhmässä sitä oli yhteenlaskettuna 138 vuoden edestä! Jakamalla kokemuksia saa myös muiden osaamisen ja kokemukset käyttöönsä. Samalla verkostoituu samassa tilanteessa olevien kanssa.
Kohtaamiset ovat johtaneet myös monenlaiseen yhteistyöhön yritysten kesken.
Tämän lisäksi yritys voi halutessaan osallistua omaa kasvua tukeviin asiantuntijatyöpajoihin. Järjestämme työpajoja yritysten tarpeista nousevista aiheista kuten esimerkiksi markkinoinnista, johtamisesta, tuotekehityksestä ja palvelumuotoilusta.
Koko prosessin lopputuloksena on timanttinen kasvusuunnitelma. Miksikö timanttinen? No siksi, että yrityksen vastuuhenkilö on sen itse kirkastanut. Siksi se on myös juuri yrityksen näköinen ja kokoinen – ja sopii siis kuin nenä päähän juuri oman yrityksen tilanteeseen.
Katso videolta yrittäjien kokemuksia kasvuvalmennuksesta.
Hae ihmeessä mukaan jos kiinnostuit! Lisätietoa löytyy:www.kasvuvalmennus.fi
Pääsyvaatimuksena tarvitset vain halua ja potentiaalia kasvattaa liiketoimintaasi. Ota yhteyttä niin käymme yhdessä tilanteesi läpi!

Kirjoittajat: GROW with Business Joensuu – yritysvalmentajat Santeri Lanér, Mervi Leminen, Janne Pakarinen ja Jarno Verso (kuvassa)
Lue myös seuraavat kirjoitukset: