Onko työ ilomme?

Työnilon juuret

Jokaisen juuret työntekoon juontuvat omasta lapsuudesta ja nuoruudesta. Monella esikuvana ovat omat vanhemmat.  Minullakin. Edesmenneellä isälläni oli etenkin eläkkeellä ollessaan tapana kysellä muilta, että ”onkos se työ ilomme?” Hänen työilonsa löytyi maanviljelyksestä ja metsätöistä vuosikymmenien ajan, enkä muista hänen valittaneen työnpaljoutta ja -raskautta.

Ehkä isäni kysellessään arveli, että tokihan minulla, valtion virkamiehellä työniloa riittää, kun päädyin viraston siisteihin sisähommiin enkä esim. maatalon emännäksi.   Työn tekemisen siemenet kylvettiin minuun 70-ja 80-luvuilla, ja ne liittyivät mm. heinäpeltoon, virtaspönttöön ja lantakourun tyhjennykseen. Joskus huomaan ajattelevani, että kaipa nämä virastohommat ovat vähän hajuttomia ja mauttomia verrattuna noihin aikoihin.  

Tämän päivän lapsilla ja nuorilla ovat erilaiset lähtökohdat monin tavoin. Tietotekniikan mukanaan tuomat mahdollisuudet, globalisaatio ja opiskelun monimuotoisuus luovat ihan erilaisia askelia uravalintoihin. Vaikka välineet ja tavat tehdä työtä ovat nykyään erilaisia, nousevat työnilon ja työnteon juuret usein kuitenkin siitä mullasta, mitä kotona on ravittu.

Työnilo voi kadota ja sen voi löytää

Luin taannoin lehdestä haastattelusta, jossa eräs kunnallinen päättäjä toi esiin huolensa siitä, että työnilo on kadonnut yhteisestä tekemisestä. Erilaisten näkemysten yhteensovittaminen ja ratkaisujen löytäminen oli käynyt vaikeaksi.  Mieleeni tuli asetelmasta shakkipeli, jossa yhteisön jäsenet pelaavat eri puolilla, ja pelissä mittelöidään loputtomilla siirroilla. Kukaan ei halua hävitä eikä ehkä voittaakkaan, mutta ei myöskään joustaa. Työnilon saavuttaminen tilanteeseen vaatii melkoisia ”nöyrtymistalkoita” ja ehkä ulkopuolistakin näkemystä. 

Vaikka työnteko olisikin pääasiassa mukavaa, on jatkuva euforian tunne töissä mielestäni epänormaalia. Ristiriitoja ja synkkiä hetkiä pitää olla, sillä eihän muuten olisi mielihyvän ja onnistumisen tunteita siitä, kun ristiriitoja saadaan ratkaistua, ja valoisat ajatukset valtaavat mielen.  Joskus on kuitenkin aikoja, jolloin työnilo syystä tai toisesta kuihtuu ja ehkä sammuukin. Silloin tulisi löytää tulitikkuja, millä sytyttelisi uusia liekkejä ja jaksaisi ilottomampien aikojen yli. Uusi työpaikka, vaihdos työtehtävissä tai vaikka itsenäiseksi yrittäjäksi ryhtyminen voi myös olla se paras tulitikku.

Usein pieni liikahdus eteenpäin työtehtävissä, tuleepa se asiakkaalta, esimieheltä tai työkaverilta voi tuoda uutta virtaa. Samoin esimerkiksi tietoteknisten haasteiden ratkaiseminen saattaa yllättävän paljon antaa onnistumisen tunteita.  Mieltä voi mukavasti piristää työkaverin osuva kommentti tai paljon puhuva virnistys.  Vaikka työnilo ei siitä ehkä nousisikaan, se tuo hyvän mielen, jolla pääsee eteenpäin.  

Työporukka suunnittelemassa palaverissa. ELY yritysrahoitus

Työnilo on voimavara

Työniloa voi tuntea eri tavoin. Työyhteisökouluttaja Markku Lahti kirjoittaa, että maalari tai muurari yleensä tuntee välitöntä työniloa aikaansaannoksestaan. Hän toteaa myös, että ”Kun Alkon myyjä edistää toisten hyvinvointia hetkellisesti, työterveyshoitaja edistää sitä pysyvästi.” Asiantuntijatyössä joutuu työnilon tuntemusta usein odottamaan, ja joskus se voi tulla vasta pitkien aikojen päästä, mutta se voi silloin olla todella palkitsevaa.  

Työjärjestelyjen tasapuolisuus ja sopivan haastava työ sekä työtahti ovat tietysti ihannetilanne työpaikoilla. Ne luovat työn tekemisen iloa, ja se on arvokas voimavara työntekijälle ja työnantajalle.  Hyvässä työyhteisössä ymmärretään, että työnilo on yhteinen asia ja sen eteen nähdään vaivaa. Annetaan toisille tilaa ja arvostusta. Työturvallisuuskeskuksen toimitusjohtaja Rauno Hanhela toteaa: ”Työssä on tärkeää työn sisältö, työjärjestelyt ja työyhteisön toimivuus; asiantuntijatyössä korostuu myös oman työn hallinta. Se on psyykkisen hyvinvoinnin kivijalka.”

 Vaikka työnteon juuret olisivatkin lujasta perustasta, se ei riitä. Siipien alla täytyy olla nostetta ja sopivaa tuulta. Jos ihminen tuntee olevansa omassa työssään parhaimmillaan, hänen siipensä ovat vahvat ja ne kantavat, vaikka työnilo olisi välillä kateissa.

Jos isäni eläisi vielä, sanoisin hänelle, että vaikka työnteon juuret on saatu kotoa, ei työniloa voi periä.  Se täytyy itse löytää. Joskus sitä pitää rakentaa eri osasista ja hakea mutkien kautta, ja joskus se hiipuu. Mutta usein se saa taas sytykettä jostakin oivalluksesta ja työnilon löytää uudestaan. Se pitää löytää uudestaan ja uudestaan.

Kirjoittajana ELY-keskuksen palveluneuvoja Riitta Pasanen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s