
Kehittyminen voi kaivata pientä alkupotkua
Vaikka valmistavan teollisuuden yritykset vastaavat noin puolesta Suomen viennistä, voivat pienet ja keskisuuret alan yritykset kohdata kasvun esteitä.
Uusien markkinoiden haltuunotto, kansainvälistyminen, digitalisoituminen ja liiketoimintamallin uudistaminen ovat esimerkkejä, joihin yritys voi saada rahoitusta, asiantuntija-apua ja uusia näkökulmia.
Myös isoihin investointitarpeisiin tai patenttioikeuksiin on saatavilla rahoitusta. ELY-keskuksen rahoituksen kautta yritykset voivat saada yrityksen kehittämisavustusta investointiin enimmillään 35 prosenttia ja kehittämiseen enimmillään 50% hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista.
Iso kasvuharppaus ELY-keskuksen tuella
Outokumpulainen yritys Premetec sai ELY-keskuksen myöntämää rahoitusta kasvun tueksi pari vuotta sitten. Yritys valmistaa metalli- ja muovituotteita yksittäisistä osista haastaviin kokoonpanoihin.
Paavo Linna, 41, ja Ville Havukainen, 37, ostivat yrityksen vuonna 2015, ja jo alkumetreiltä asti heille oli selvää, että yrityksellä on olemassa kasvun eväät. Ensimmäisenä vuonna yrityksen koko tuplaantuikin sekä henkilöstöllisesti että liikevaihdollisesti. Viimeisen tilikauden aikana kasvua oli peräti 120 prosenttia, ja toimitilat alkoivat käydä ahtaiksi. Kasvun ovat tehneet mahdolliseksi investoinnit ja työn tehostus, joiden avulla Premetec on pystynyt vastaamaan avainasiakkaidensa tarpeisiin.
– ELY-keskuksen myöntämän rahoituksen avulla pystyimme palkkaamaan henkilökuntaa kehitystyöhön, investoimaan työlaitteisiin ja -tiloihin, sekä kehittämään työprosesseja, Linna luettelee.
– Tuotanto on nyt virtautettu ja kaikki työpisteet on käyty läpi, toimistotyöstä lähtien. Logistiikkaan on saatu parannuksia. Nyt resursseja tarvitaan vähemmän asioiden hoitoon, vaikka yritys on kasvanut.

Myös digitalisaatioon Premetec sai apua.
– Olemme alkaneet mittaamaan tuotantoprosesseja digitaalisesti. Joensuulainen ohjelmistoalan yritys kehitti meille järjestelmän, jonka avulla pystymme säätämään esimerkiksi tilausten ajankohtia ajasta ja paikasta riippumatta.
Linna pohtii, että kasvuharppaus olisi jäänyt ilman ELY-keskuksen rahoitusta pieneksi.
– Meillä olisi varmaankin töissä 5–7 henkilöä nykyisen neljäntoista sijaan.
Artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Karjalaisen kanssa. Pääset lukemaan artikkelin tästä. (Sampo-kampanja on päättynyt)
Yritykset voivat hakea rahoitusta ympäri vuoden

Kysy lisää rahoituksen mahdollisuuksista ELY-keskuksen asiantuntijoilta. Etsimme voimakkaasti kasvavia, innovatiivisia ja kansainvälistyviä yrityksiä Itä-Suomen alueelta.
Itä-Suomen asiantuntijoihin voit ottaa yhteyttä sähköpostilla, puhelimitse tai tämän blogin yhteydenottolomakkeen avulla. Yhteydenottolomakkeeseen pääset tästä.
Tai soita: Ota yhteyttä ELY-keskuksen asiantuntijaan.
