ELY-keskus rahoitti Itä-Suomessa ennätysmäärän yrityksiä, ja näin ollen alueelle sidottiin 84 miljoonaa euroa, kun vastaava luku oli viime vuonna 70 miljoonaa. Ehkä suhteellisuutta saattaa parantaa myös se, että 40 % koko Suomeen suunnatusta rakennerahaston rahoituksesta suuntautui Itä-Suomen alueelle. Tässä blogissa nostetaan kaksi erinomaista ja toisistaan täysin poikkeavaa yrityshanketta esiin.
Ehkä myös sinä pystyt nappamaan tästä jotain ideoita oman yrityksesi kehittämiseen?
Reifer Oy panostaa korkeaan teknologiaan
Reifer Oy on erikoistunut ohutlevytuotteiden valmistukseen ja kokoonpanoon asiakkaina koti- ja ulkomaiset ajoneuvo-, energia-, ympäristö-, puunjalostus- ja prosessiteollisuuden yritykset. Yrityksen tavoitteena on auttaa asiakkaitaan valmistamaan parempia koneita tarjoamalla sekä konepajan palvelut, että kokonaislogistiikan hoidon.

Konepaja toimii alihankkijana useille suomalaisille vientiyrityksille, ja Kangasniemellä valmistetuista koneiden osista yli 90% päätyy asiakkaiden kautta vientiin.
Reifer aloitti vuonna 2018 hankkeen, jonka avulla on tarkoitus investoida ja kehittää mm. 3D-tuotantoa sekä robottihitsausta. Haasteena on ollut työn tehottomuus, käsityön suuri osuus ja tuotannon ohjauksen haasteet. Hankkeen avulla on tarkoitus ratkaista näitä ongelmia. Tavoitteena on, että kilpailukyky paranee ja liikevaihto kasvaa 25 %. Myös uusia asiakkuuksia ja työpaikkoja syntyy yritykseen. Reiferillä onkin jatkuva rekrytointi käynnissä ja uusia tekijöitä tarvitaan myös tulevaisuudessa.
”ELY-keskuksen rahoituksella on suuri merkitys meille, koska se rohkaisee ottamaan tarvittavan askeleen. Ilman tukea, kehittämisen askeleet saattaisivat jäädä pieniksi.”, kertoo toimitusjohtaja Lassi Otranen.
Oletko kuullut Puumala-ilmiöstä?
Yritysryhmän kehittämishankeen avulla, yritykset voivat yhdessä kehittää toimintaansa. Ryhmän perustamiseksi tarvitaan ulkopuolinen hallinnoija, joka voi olla esimerkiksi jokin kehittämisorganisaatio tai kunta. Hallinnoija hoitaa hankkeen käytännön toteutusta ja mm. hallinnoinnista syntyvän byrokratian. Näin ryhmän yritykset pääsevät keskittymään olennaiseen, eli oman ja yritysten yhteisen toiminnan kehittämiseen.

Yksi esimerkki onnistuneesta yritysryhmähankkeesta on Puumalan matkailuyritysryhmähanke. Hanketta koordinoi Puumalan kunta ja siihen kuuluu kolme yritystä: Sahanlahti Resort, Okkolan lomamökit ja Hanhiniitty.
Yhdessä ne ovat kehittäneet toimintaansa niin, että matkailusesonkia pystyisi pidentämään sen molemmista päistä. Lisäksi he ovat mm. kouluttautuneet, tuotteistaneet palveluitaan, tehneet koemarkkinointia ja kehittäneet samalla koko Puumalan matkailualuetta.
Hanke jatkuu vielä kesäkuuhun, mutta tulokset ovat olleet jo tähän asti merkittäviä, jota todistaa se, että kaikkien ryhmän yritysten liikevaihdot ovat kasvaneet huomattavasti.

”Parasta hankkeessa on ollut se, että olemme muodostamaan tiiviin yhteistyön ryhmän jäsenten kanssa. Pärjätäkseen alalla verkostot ja yhteistyön merkitys korostuu. Lisäksi olemme olleet myötävaikuttamassa ns. ”Puumalan-ilmiöön, joka on huomattu myös valtakunnallisesti ”, iloitsee Sahanlahti Resortin emäntä Jaana Kuivalainen.

Kirjoittajana viestintäsuunnittelija Suvi Rautava
Kirjoituksen viimeiset kuvat: Sahanlahden isännästä ja emännästä ja jääsaunasta: https://sahanlahtiresort.kuvat.fi/kuvat/
[…] Esittelyssä Kangasniemeläinen konepaja Reifer ja yritysryhmähanke Puumalasta, jossa mukana Sahanlahti Resort, … […]
TykkääTykkää
[…] Rahoituksen ennätysvuosi – Mitä on lukujen takana? […]
TykkääTykkää