Kirjoittajana rahoitusasiantuntija Antti Räsänen
Suunnitelma yrityksen liiketoiminnasta. Selvä kuin pläkki – vain onko sittenkään…?
Kuka sitten tarvitsee liiketoimintasuunnitelmaa? Kuulostaa loogiselta, että aloittavan yrityksen olisi hyvä laatia liiketoimintasuunnitelma. Mutta tarkemmin ajatellen sen pitäisi kiinnostaa monia muitakin.
Tilanteesta riippuen siitä ovat kiinnostuneita useat erilaiset sidosryhmät. Tällaisia ovat esimerkiksi yrityksen omistajat, johto ja työntekijät. Lisäksi ulkoiset tahot, kuten rahoittajat, partnerit ja viranomaiset ovat kiinnostuneita yrityksen liiketoimintasuunnitelmasta. Ilman kirjalliseen muotoon tehtyä, johdonmukaista ja selkeää liiketoimintasuunnitelmaa on huomattavasti hankalampi kertoa (etenkin ulkoisten sidosryhmien edustajille) olennaisista asioista selkeästi ja tiiviisti. Esimerkiksi ulkopuolista rahoitusta haettaessa asiointi helpottuu, jos liiketoimintasuunnitelma on hyvin laadittu.
Mutta miksi jo toimivan (ja ehkä vakiintuneen) yrityksenkin kannattaa laatia tai kirjata ylös liiketoimintasuunnitelma, jos sellaista ei ole tullut tehtyä ja yritys on saatu siitä huolimatta toimimaan? Eikö liiketoimintasuunnitelmien pitäisi olla enemmänkin aloittavien yritysten asialistalla?
Liiketoimintasuunnitelma on yhdyssana, jonka jälkimmäinen osa viittaa tulevaisuuden ennakointiin. Päivittäisessä pyörityksessä tulevaisuuden suunnittelu tahtoo kuitenkin helposti unohtua, kun ”keskitytään tekemään bisnestä”. Maailman ja liiketoimintaympäristön jatkuvassa muutoksessa aikanaan ehkä toimiva liiketoimintasuunnitelma on saattanut vanhentua muutenkin kuin vuotuisten tulosennusteiden osalta. Hitaasti tapahtuvia muutoksia ei taas ole helppo havaita – etenkään muun tekemisen ohella.
Ettei näin pääsisi käymään, on liiketoimintasuunnitelmaa hyvä pysähtyä tarkastelemaan säännöllisesti, esimerkiksi kerran vuodessa, ennakkoluulottomasti ja avoimelta pohjalta. Oman lukunsa muodostaa tilanne, jossa suunnitellaan merkittävään, yritykselle uuteen toimintaan ryhtymistä tai olennaista toimintatavan taikka volyymin muutosta. Tässä yhteydessä liiketoimintasuunnitelma kannattaa ehdottomasti päivittää.
Mitä asioita sitten liiketoimintasuunnitelmaan olisi syytä sisällyttää ja missä laajuudessa? Tämä riippuu yrityksestä ja sen tilanteesta, joten yksityiskohtaista ”ainoaa oikeaa tapaa” ei oikeastaan ole. Hakukoneella löytyy helposti liiketoimintasuunnitelman laatimiseen liittyviä oppaita, joten tässä yhteydessä ei kannata käsitellä asiaa kovin yksityiskohtaisella tasolla.
Sen sijaan liiketoimintasuunnitelman laatimisen yleisinä vinkkeinä toimivat seuraavat asiat:
1) Pidä liiketoimintasuunnitelmasi ajan tasalla pysähtymällä miettimään tilannetta ja päivittämällä suunnitelma säännöllisesti (esim. kerran vuodessa)
2) Toiminnan kehittämisen näkökulmasta hyvä liiketoimintasuunnitelma on kunnianhimoinen, mutta realistinen. Suunnitelmaa laadittaessa on myös hyvä varautua siihen, että optimistisimmat skenaariot eivät useimmiten toteudu.
3) Jos mahdollista, ota muitakin mukaan suunnittelutyöhön. Joka tapauksessa kannattaa antaa muidenkin (mielellään myös riippumattomien) tahojen arvioida ja kommentoida suunnitelmaasi.
4) Kun suunnitelma on valmis ja hyväksytty, sitoudu siihen ja muista, että vaikka ulkoistaisit suunnitelman laatimisen, et voi ulkoistaa vastuuta!
5) Kun suunnitelma on sisällöllisesti valmis, laadi siihen perustuva tiivis ja selkeä esitys ulkoisia tahoja varten.
6) Lopuksi tekstit kannattaa oikoluettaa. Oikein kirjoitettu teksti esiteltävässä aineistossa ei ainakaan huononna yrityksestä ulkoisille sidosryhmille välittyvää kuvaa!
7) Ihmiset eivät ole ajatuksenlukijoita, joten muista kommunikoida suunnitelman sisältö tarkoituksenmukaisesti kaikille tahoille, joiden on syytä olla siitä tietoisia. Tietoisuus päämäärästä on yhtenä edellytyksenä sitoutumiselle!
Kirjoittajana rahoitusasiantuntija Antti Räsänen.
[…] Lue myös Antin kirjoitus: Näillä vinkeillä laadit timanttisen liiketoimintasuunnitelman: https://puhettarahasta.com/2018/08/29/nailla-vinkeilla-laadit-timanttisen-liiketoimintasuunnitelman/ […]
TykkääTykkää