Kirjoittajana Kirsi Mononen, rakennerahastoasiantuntija
Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tavoite on tukea EU-kansalaisten työllisyyttä ja työllistymisedellytyksiä osaamista ja palvelurakenteita kehittämällä. ESR:n toimintamuotona ovat hankkeet. ESR-hankkeita rahoitetaan EU:ssa vuosittain noin 10 miljardilla eurolla. ESR:n tehtävä Euroopassa on jatkuvasti ajankohtainen. Niin myös Suomessa, jossa olemme osa kehittyvää ja muuttuvaa eurooppalaista yhteisöä.
ESR on investointi ihmisiin
ESR:n erityisenä kohteena ovat ihmisryhmät, joilla työelämään pääsy on vaikeutunut. Niitä ovat esimerkiksi ilman ammatillista koulutusta olevat nuoret, aikuiset erilaisissa työelämän murrosvaiheissa, sekä ikääntyvät tai työrajoitteiset henkilöt, joiden yhteiskunnallinen osallisuus on päässyt kaventumaan.
”Itä-Suomessa on hyvä olla ja yrittää, mutta tilastojen ja seurantatutkimusten mukaan työelämään liittyviä haasteitakin meillä on.”
Digitalisaatio, palvelujen siirtyminen verkkoon, uudet työn tekemisen muodot ja valinnanvapauden lisääntyminen luovat uusia mahdollisuuksia elinkeinoelämälle ja yksilöille, mutta joillekin ihmisryhmille kehitys tuo haasteita ja jopa nopeuttaa syrjäytymistä työelämästä. Pitkäaikaisissa ja laajoissa tutkimuksissa on havaittu, että kouluissa ja oppilaitoksissa lisääntyneiden verkko-opintojen myötä syrjäytymisvaarassa oleva nuori ’komeroituu’ entistä nopeammin ilman riittävää ja uuteen opintojen tarjontaan muuntunutta opintojen ohjausta.
Alustatalouden, nopeasti kehittyvien teknologioiden ja robotiikan valtaamassa työelämässä yhä useamman työikäisen henkilön ammatillinen tutkinto vanhenee nopeasti. He tarvitsevat mahdollisuuksia päivittää osaamistaan. Kasvavien tuloerojen ja monimutkaisten palvelurakenteiden maailmassa heikossa taloudellisessa, terveydellisessä tai sosiaalisessa asemassa olevien kansalaisten on entistä haasteellisempaa nousta omin voimin kohti aktiivista ja täyspainoista osallisuutta. Tämä ryhmä tarvitsee yksilöllisiä ja vahvistavia toimintamuotoja.
Käytännöllisillä hankkeilla kohti suotuisia kehityskulkuja
Itä-Suomessa on hyvä olla ja yrittää, mutta tilastojen ja seurantatutkimusten mukaan työelämään liittyviä haasteitakin meillä on. Niitä ovat mm. rakenteellinen työttömyys (Pohjois-Karjala), nuorten työelämään pääsy (Etelä-Savo) sekä työelämän laatu (Pohjois-Savo). Kohderyhmän tarpeisiin ajankohtaisesti joustava ESR-rahoitus on tarkoitettu konkreettisiin kehittämishankkeisiin, jotka parantavat yksilöiden asemaa muuttuvassa ympäristössä ja kohentavat heidän valmiuksiaan kohti täysipainoista osallisuutta ja työllisyyttä. Hankkeilla tavoitellaan paikallisesti pysyvää vaikutusta yksilöihin ja yhteiskuntaan sekä eurooppalaisessa mittakaavassa elintasoerojen tasoittumista.
Kuvassa Etelä-Savon ELY:n rakennerahastotiimiä tutustumassa hunajamehiläisten asumukseen ja hunajan keruukennoihin. Luontolähtöinen kuntoutus vahvistaa osallistujien itsetuntoa, fyysistä kuntoa ja sosiaalisia verkostoja ja auttaa kohti työllisyyttä. Piällysmies ry:n toteuttama Vihreä Telakka-hanke Etelä-Savossa saa tukea Euroopan sosiaalirahastosta (ESR). Hanke on toimintalinjan 5. Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta ja sen erityistavoitteen 10.1. Työelämän ulkopuolella olevien työ- ja toimintakyvyn parantaminen mukainen.
Lue lisää ESR-ohjelmasta: Mitä rakennerahastot ovat? ja seuraa maakunnallisia rakennerahastojen hakuilmoituksia.
Kirjoittajana Kirsi Mononen, jonka työskentelypiste on Joensuussa. Kirsi osallistuu tulevien hankehakujen valmisteluun ja kehittämiseen. Hänen vahvuuksiaan ovat monipuolinen kokemus tutkimuksesta ja kehittämisestä. Kirsi inspiroituu asiakkaiden onnistumisista ja menestystarinoista. Lisäksi hän arvostaa laatua, aitoutta, kestävyyttä ja kannattavuutta.